Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän kannanotto lakiesitykseen alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

13.1.2021
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista vaarantaa asiakkaiden yhdenvertaisuuden

Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ei huomioi riittävästi monialaista tukea työllistymiseensä tarvitsevia. Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä katsoo lain vaarantavan merkittävästi asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumista. Välityömarkkinatoimijat vaativat lausunnoissaan lain tarkempaa vaikutusten arviointia heikossa työmarkkina-asemassa olevien kannalta.

Välityömarkkinatoimijoiden mukaan lakiesitys jättää huomiotta kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja muiden valmennusyksiköiden merkittävän roolin työllisyydenhoidossa ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien rakentamisessa. Laki antaa maakunnille päätäntävallan palvelujen sisällöstä ja laajuudesta sekä rahoituksen suuntaamisesta.

Maakuntauudistuksessa nykyiset työ- ja elinkeinopalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi maakuntiin vuonna 2019. Kasvupalvelu-uudistuksen valmisteluvaiheessa on kerrottu, että uudistuksessa on useita ratkaisua odottavia kysymyksiä heikossa työmarkkina-asemassa olevien kannalta.

Vaikeasti työllistyviä yli 100 000

Vaikeasti työllistyviin luettavia pitkäaikaistyöttömiä ja osa-työkykyisiä on arviolta yli 100 000. Vaikka pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on hidastunut, yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä jatkaa kasvuaan. Vuonna 2016 nuorten pitkäaikaistyöttömyys oli 20 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Maakuntauudistuksen jälkeen työllisyyspalvelut tuotetaan markkinoilla. Välityömarkkinatoimijat ovat huolissaan kolmannen sektorin eli yhdistysten, säätiöiden, työpajojen ja muiden valmennusyksikköjen mahdollisuuksista kilpailla markkinaehtoisesti toimivilla palvelumarkkinoilla. Kunnille asetettu yhtiöittämisvelvoite vaikeuttaisi kasvupalvelujen tuottamista kunnissa. Suomessa toimivista noin 260 työpajasta 60 prosenttia on kuntien ylläpitämiä.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmään kuuluvat Valtakunnallinen työpajayhdistys, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö, Vates-säätiö, SPR Kontti-toiminta, Mielenterveyden keskusliitto MTKL, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ja Sininauhaliitto.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä korostaa lausunnoissaan:

  • Työllisyyden ja työllistymisen edistäminen ei saa jäädä yritysten toimintaedellytysten edistämisen jalkoihin.
  • Vaikeasti työllistyvien ja nuorten palveluprosessin kokonaisvastuunkantaja tulee määrittää selkeästi.
  • Palveluille tulisi määrittää selkeät tuloksellisuus- ja vaikuttavuustavoitteet, jotka huomioivat myös sosiaaliset vaikutukset.
  • Yhtiöittämisvelvoite sosiaalisiin lähtökohtiin perustuvissa palveluissa ei ole tarkoituksenmukainen.
  • Vaikeasti työllistyvien elämänhallinnan ja työllistymiseen tukemiseen tulee varata korvamerkittyä resurssia.

Lisätietoja:

· vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY, p. 010 279 2724
· erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 0400 516 018
· hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kumlander, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry, p. 050 529 9675
· kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, Vates-säätiö, p. 040 541 9493
· Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry,
· Kimmo Kumlander, hallituksen puheenjohtaja, p. 050 529 9675

Anna Kapasen ajankohtaiskatsaus työpajakentän tilanteeseen Oktetti-päivillä 10.5.2017
Anna Kapasen esitys 10.05.2017


MUUTA AJANKOHTAISTA
Oktetti toimii ympäri maata, tarjoten valmennuspalvelut ja toimintaympäristön joka kehittyy tiiviin yhteistyön avulla.
Etsimme kaiken aikaa uusia yhteisöjäseniä kasvavaan joukkoomme. Mikäli yhteisösi on valmennustehtävässään tulokseen pyrkivä, sekä tuotannollisen toimintansa kasvattamiseen halukas valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisö, tule mukaan yhteiseen kehittämiseen ja vuoropuheluun.
TULE MUKAAN